Talkoot jatkuvat tänään Epilässä klo 16. Aiheina muunmuassa 2-3 heittopaikkaa ja opasteiden istutus. Lisäksi jo pystytetyille (5 kpl) heittopaikoille harjataan hiekat mattoon. Ota mukaan lapio tai katuharja. Kokoontuminen vanhalla ykkösen tiillä.
|
||||||
|
Talkoot jatkuvat tänään Epilässä klo 16. Aiheina muunmuassa 2-3 heittopaikkaa ja opasteiden istutus. Lisäksi jo pystytetyille (5 kpl) heittopaikoille harjataan hiekat mattoon. Ota mukaan lapio tai katuharja. Kokoontuminen vanhalla ykkösen tiillä. Pienen, mutta sitäkin terävämmän iskujoukon voimin lähdimme ensimmäiseen hyökkäykseen Epilän taistelutantereella, missä monet maailmanmestaritkin ovat kaatuneet. Pieni sadekaan ei haitannut näitä taistelijoita, vaan hommia paiskittiin urakalla. Valmiiksi saatiin ykkösen ja ysin tiit. Kakkosen ja kolmosen tiit ovat hyvässä mallissa ja kaikille näille väylille kaivettiin myös opasteet. Talkoot jatkuvat torstaina klo 15 alkaen. Tule mukaan porukalla olisi kivempaa. Oikeesti. Tiistaina 31.8. kunnostetaan seuraavat kohteet (kuvassa): heittopaikat ja opasteet väylille 1, 2, 3, 8 ja 9. • Heittopaikalle asennetaan painekyllästetty puurunko • Opasteet kaivetaan heittopaikan viereen Tarvitset mukaan itsesi ja lapion. Ole ajoissa. ![]() Attack of the machines, Epilän Vaakonpuiston rauhan rikkoivat nuo helvetinkoneet tänä aamuna kello 7:45. Silminnäkijän havaintojen mukaan koneet kaivoivat "suuria hautoja keskelle kaunista puistoamme". dgct.fi seuraa tilannetta. Noniin apinat, Epilän radan talkoot alkavat tällä viikolla. Ensimmäiseksi laitetaan heittopaikat ja opasteet kuntoon. Tarkempi aikataulu tulee sivuille maanantain viikokisojen jälkeen. Jesse Heinonen (DGCT) on vuoden 2010 Frisbeegolfin avoimen sarjan Suomen mestari Jesse ei jättäny jossitteluille varaa Turussa järjestetyissä frisbeegolfin SM-kilpailuissa. Vakuuttavalla pelillä kenttää dominoinut heinonen päätti perjantain finaalikierroksen Jessemäiseen karjahdukseen ja korjasi kirkkaimman mitallin Tampereelle näytösluontoisesti raikkaalla marginaalilla. DGCT onnittelee Jesseä.
Tampereen kaupungin toimesta järjestetyssä palaverissa päätettiin yhdessä DGCT hallituksen kanssa että Vaakkolammin frisbeegolfpuistoon tehdään seuraavat toimet Rata suunnitellaan uudelleen Toimenpiteet aloitetaan ripeästi, radan suunnittelu käynnistyvät heti ja elokuussa on tarkoitus toteuttaa sovitut uudistukset. Radan uudistamis/suunnitteluvastuun ottaa Jussi Meresmaa. Toimenpiteet ja radan uudistaminen tehdään yhdessä kaupungin kanssa. Tavoitteena on, että elokuussa päästään uudistamistöihin. Kaupunki tiedottaa asiasta paremmin kun suunnitelma uudistamisesta on tehty ja kun toimenpiteisiin ollaan ryhtymässä. DGCT on huomioinut tampereen alueen lajin harrastuksen räjähdysmäisen kasvun ja hakee parhaillaan kaupungilta paikkaa täysimittaisen frisbeegolf radan pystyttämiseksi sille varatulle alueelle. Tällä pyritään parantamaan tampereenseudun frisbeegolffareiden harrastusmahdollisuuksia ja viemään painetta pois yleisistä puistoista. Hakemus on käsittelyvaiheessa ja siitä lisää myöhemmin. Disc Golf Club Tampere
Lauantai päivän kierros oli fyysisesti raskain kaikista ja suomalaisittain se tarkoitti heittojen määrän kasvua kaikille paitsi Rantojenmiehelle ja Käpälle. Jussi tippu finaalista ja Jesse sijalle 10. Jesselle kuitenkin USDG-paikka, joten sillä saralla kaikki hyvin. Finaaliin pääsivät Dave Feldberg, Nikko Locastro, Nate Doss ja Ken Climo. Finaaliin lähdettiin Daven johtaessa Nikkoa 2 heitolla sekä Naten ja Kenin ollessa tasatuloksessa. Herrat sijoilla 3 ja 4 olivat ulkona kärkitaistosta jo ennen kierroksen alkua. Nate pelasi finaalin tasaisen hyvin ja kun samaan aikaan herra Climo mokelsi jonkinverran, meni Japan Openin 3. sija Natelle. Go DGCT! Kärkikaksikossa Dave venytti johdon jo parhaimmillaan 5 heittoon. Kahdelle viimeiselle väylälle saavuttiin Feldbergin johtaessa 3 heitolla. Locastro heitti avauksen noin seitsemään metriin ja Feldberg seiftasi ottaen varman kolmosen. Locastro paino putin helpolla sisään ja 2 heiton erolla tepasteltiin viimeiselle väylälle. Pahoittelen, että tämä blogi tulee näin myöhässä. Tällä hetkellä ollaan jo tokiossa jonne saavuttiin pienessä kanuunassa johtuen huikeista loppupippaloista. Ja Feldbergin puttiralli: Perjantaina A pooli saapui pilvien keskelle kisapaikalle. Pilvet olivat sumua, jota oli sitten meinaan runsaasti. Näkyvyys noin 80metriä. Kului noin 30 minuuttia ja taas oli auringonpaiste ja lämpötila yhtä kuin ruotsalaisessa saunassa. poisareita nimittäin. Tänään oli ensimäinen kisapäivä, kokonaisuudessaan pelattiin siis 36 väylää hellekelelissä ja hävyttömässä kosteudessa. Välillä taustalla häämötti jopa tuomiopäivää muistuttava pilvisysteemi asiaankuuluvilla äänitehosteilla höystettynä. Team DGCT aloitti päivän b-poolin (eli pyrypoolin) aamulähdöllä ylemmällä 18 väyläisellä radalla. Ekalla kieroksella b-ryhmän kaikki Johnia lukuunottamatta onnistuivat hienosti, esimerkiksi Valdemar von Nylbergeri joka oli kokonaiskisan 20. sijalla ekan kiessin jälkeen. Tunti b-poolin lähdön jälkeen lähtivät tekiämiehet radalle. Tällä kieroksella tulikin sitten vähän parempaa saldoa korttiin ja toiselle kierokselle lähdettäessä Jussi oli toisella sijalla. Toiselle kierokselle lähdettiin työntämään sitten b ryhmän kanssa alempaa 18 väyläistä rataa läpi. Tästä kiessistä ei hirveesti jäänyt internettiarkoistoihin kirjoitettavaa, perus kyntämistä leuka rinnassa upeaa rataa ympäri. Tulokset ovat sen mukaisia. Parhaassa A ryhmässä Heinola express tykitteli hienoa kierrosta ja Jussi jatkoi vahvoja suorituksiaan. Kauppiaalla oli tavoitteena heittää 108 tänään ja kattos vaan mitä tapahtui. Huomiselle lähdetään DGCT edustuksella kummankin poolin kärkiryhmässä, Nylli B ja jussi A ryhmässä. koko kisan kärjessä toisessa ryhmässä kiessillä on hienosti kaksi suomalaista, rantakyljys ja heinonen. Top-8 siis, 4 jenkkiä, 3 suomalaista ja yksi japanilainen. Tuloksia voi pälyillä osoitteessa: http://www.pdga.com/tournament-results?TournID=9552#Open
Keskiviikko aamuna DGCT heräsi Nyllin ääneen. Nygren oli aamuvirkkuna valmiina ennen muita ja suoritti muiden matkalaisten ylös repimisen. Jo tutuksi tulleeseen tapaan aamupalalla vedettiin navan täydeltä pekonia, munia ja muuta terveellistä. Nasu Highlands discgolf park kutsui taas klo. 8.35. Paikallinen Toni Lipatsi kaasutteli klubitalon eteen täyteen ahdetulla nyssellä. Jenkkipetterit ei muuten osaa olla hiljaa missään. Porukka jakautui kahtia ja lähettiin kortittaan “Yhden kiekon kiessiä”. Ensimmäinen kiessi painettiin Fujin puolella. Tulokset vaihtelivat välillä 57-76, kahdeksantoista väylää. Fujin puolen par lukema on 59. Näistä kahdesta 18-väylän radasta Fujin puolella on selvästi pidempiä väylä ja ainakin suurimman osan mielestä pari heittoa vaikeampi kuin Raijin puoli. 18-väylän jälkeen lounasta napaan klubitalon marmoriseinien hellässä huomassa. Lyhyehkön lounas breikin jälkeen Golfautoista jälleen lappu lattiaan ja Raijinin puolelle. Toiselle 18-väylän reeni kiessille porukka väheni puolella, eli tässä vaiheessa heittivät enää: Puhis, Rantapummi, Finlandia ja Valdemar von fiskeman. Muu porukka oli mukana kuvaajan roolissa. Pientä väsymystä oli havaittavissa, mutta melko mukavasti päästiin kiessi suorittamaan. Jonkinverran esimakua mahdollisesta tuulioloista saatiin jo iltapäivän aikana. Tulokset tältä, Par 59, osiolta 55-keskeytys. Kiessin jälkeen päästiin majotukseen ja kuumaan kylpyyn. Tästä rentoutuneina suoritimme siirtymisen avaijaisseremoniaan. Avajaiset on täysin oma juttunsa ja nyt ei riitä suolat kertomaan niistä sen kummempaa. Kuvia luvassa myöhemmin. Aamulla on tarkotus lähtee paiskoon kisakiessiä heti 8:30, joten sen suuremmitta pitkittelyjä Joen baarin kautta unelle. -Puhis |
||||||
|
Copyright © 2010 Disc Golf Club Tampere - All Rights Reserved |
||||||